Sekalaisia ajatuksia Barcelonasta

Mä oon tarkoituksella viivytellyt tämän postauksen kanssa. Toki minulla on ollut kiireitä – on pitänyt muuttaa, käydä koululla, käydä lääkärissä, hoitaa asioita. Sitten minä tulin taas kipeäksi, muuttoa on tehty useamman päivän verran ja on ollut mukavaa vain olla ystävien ja perheen kanssa. Samalla mä olen miettinyt, että olisi kiva tehdä viimein jonkinlainen yhteenvetopostaus Barcelonasta, teinhän minä sellaisen Fuengirolastakin, mutta kuitenkin olen ajatellut, että se postaus kyllä kerkeää odotella. Parempi vain, että aikaa kuluu hieman ja asioita osaa miettiä eri tavalla.

Kun mä hain Savoniaan opiskelemaan, mä olin jo päättänyt, että jos minä pääsen opiskelemaan, niin mä lähden vaihtoon Espanjaan. Mua jäi lukiossa harmittamaan, että lähdin Espanjan sijasta Tanskaan ja nyt ajattelin sen tilanteen korjata. Koko ensimmäisen vuoden syksyn olin koulussa ajatuksella, että kohta minä voin hakea vaihtoon ja keväällä kun minä sitten hain Barcelonaan niin mielessä pyöri koko ajan, että syksyllä minä sitten olen Espanjassa. Jännitti, hermostutti, odottelin. En tiennyt yhtään, mikä siellä odottaisi, enkä tiennyt vielä sitäkään, että kesällä minä olisin jo Espanjassa. Vuosi sitten tähän aikaan minä en tiennyt mistään mitään ja se oli niin kamalan kutkuttavaa. Välillä mä laskin kuukausia, välillä päiviä. Välillä pelotti, välillä en olisi malttanut odottaa. Sitten se lähtöpäivä viimein syksyllä tuli.

Ensivaikutelma Barcelonasta.. No, kaupunki oli hieno. Suuri. Pelottava. En osannut liikkua siellä, en uskaltanut lähteä minnekkään kovin kauas. Ensimmäiset viikot istuin vain kotona peukaloita pyöritellen ja mietin, että hittooko minä lähdin mihinkään. Jotenkin siihen rytmiin kuitenkin pääsi kiinni ja sitten se aika lähti lentämään. Tuntuu, että vasta oli lokakuu, suunniteltiin Halloweenia, odoteltiin joululomaa, jännitettiin helmikuussa odottavaa tenttiviikkoa. Mietittiin, että sinne on pitkä aika. Kavereiden kanssa ajateltiin, että vielä on aikaa tehdä vaikka ja mitä, onhan tässä aikaa. Paljon tehtiin, mutta paljon jäi myös tekemättä.

Vielä viime keväänä mä olin myös varma, että mä opin puhumaan espanjaa ihan sujuvasti ja ajattelin, että kai siellä Barcelonassa oikeasti muutakin kuuluu kuin katalaania. No, eipä kyllä oikeastaan kuullut. Espanjaa jäi kyllä päähän, mutta aika nopeasti mä tajusin, että mä ymmärrän, mitä mun kämppikset puhuu keskenään katalaaniksi. Tietenkään mä en voinut ymmärtää kaikkea, mutta yleensä pysyin kärryillä siitä, mistä se oikein puhui. Tietenkään nämä kämppikset eivät tajunneet, että mä ymmärrän – ymmärsin kyllä siis varsin hyvin joka kerta, kun nämä kaksi haukkuivat mua.

Blogin puolella en ole tästä aiheesta puhunutkaan, mutta meillä meni kämppisten kanssa sukset ristiin joulun jälkeen. En tiedä, mitä tapahtui, mutta mua haukuttiin ihan reippaalla kädellä, mun huoneeseen mentiin, kun mä en ollut kotona ja tavarat vaihtoi paikkaa. Mun siivoamisesta valitettiin – ei tosin suoraan mulle vaan keittiöön jätettiin lappuja. Loppuvaiheessa mä rupesin myös jättämään niitä lappuja, rupesi sen verran ärsyttämään. Ei ole näitä kämppiksiä ikävä.

Mä viihdyin Espanjassa suurimman osan ajasta hyvin ja voisin sanoa, että Espanja tulee aina olemaan mulle se ns. toinen kotipaikka. Semmonen paikka, jonne on aina kiva palata ja jossa mä tiedän olevan ihmisiä, joita mä tulen vielä tapaamaan ja joita on kamala ikävä. Oikestaan kaverit onkin juuri se asia, jonka takia mä niin kovasti Espanjaa kaipaan. Espanjaan jäi ihania muistoja, mutta myös kotiin oli kiva palata.

Tekisinkö mä sen sitten uudestaan? Joo ja en. Mä en kadu mun maavalintaa tai kaupunkia, mutta jos mä nyt voisin päättää, mä menisin kouluun, jossa voi opiskella englanniksi. Tai olisin lähtenyt Euroaulaan keväällä, jolloin opetuskieli olisi ollut englanti. Espanjaksi opiskelu tällä kielitaidolla oli yhtä tuskaa ja en välttämättä lähtisi kokeilemaan uudestaan. Espanjaa mä kyllä opin ja haluan oppia myöhemmin lisää, saattaa jopa olla, että toisenkin harjoittelun teen Espanjassa. Espanjalaisista ja kulttuurieroista kirjoittelen lisää vielä myöhemmin, se postaus on ollut työn alla jo pidemmän aikaa.

Jokatapauksessa, pointti oli, että lähtekää vaihtoon. Jos Espanja kiinnostaa, niin lähtekää sinne, jos joku toinen maa kiinnostaa, niin lähtekää. Meni se vaihto miten tahansa niin aivan taatusti sitä lähtemättä jättämistä katuu enemmän kuin lähtemistä. Aika menee siellä vaihdossa ihan älyttömän nopeasti, sen mä voin luvata ja vaikka ikävä tulee taatusti niin kaikesta selviää. Siellä näkee niin hienoja paikkoja, tutustuu uusiin ihmisiin, saa lisää varmuutta eri kielillä puhumiseen, ehkä jopa oppii jonkun uuden kielen. Barcelona vei ainakin palan mun sydämestä ja oli jopa mieltä lämmittävää, kun viimeisenä viikonloppuna meidän vakioravintolan tarjoilija jututti meitä ja totesi sitten, että mehän ollaan jo ihan oikeita katalonialaisia, kun ollaan asuttu Barcelonassa niin pitkään.